Etusivulle Etusivulle Etusivulle
Asiantuntijaseminaarit Tutkinnot ja koulutusohjelmat e-oppiminen Julkaisut Finva Yhteydenotto

| Takaisin pääsivulle

Tulossa olevia asiantuntijaseminaareja 2010:
 

 

Compliance käytännössä

Syvennä tietämystä Compliancen välineistä.
Seminaarissa perehdytään niihin yrityksen käytäntöihin ja toimintatapoihin, joiden avulla Compliancen valvontakohteita seurataan. Lisäksi käsitellään eurooppalaisten Compliance-toimijoiden yhteistyöstä ja verkostoitumisesta ja kuullaan tuoreimmat päivitykset sisäpiiritietojen väärinkäytöstä. Seminaari on suunnattu finanssialan asiantuntijoille, jotka haluavat syventää tietämystään Compliance-toiminnoista.
 

IFRS

Ajankohtaista IFRS-standardien nykytilasta Suomessa ja maailmalla.
Seminaarissa tarkastellaan IFRS:n vaikutuksia vakuutusalalla ja vakuutusyhtiöissä. Erityisesti keskitytään tarkastelemaan standardien vaikutuksia tilinpäätösten esittämiseen, erien käsittelyyn ja konsernitilinpäätökseen. Päivä on tarkoitettu asiantuntijoille, jotka työskentelevät IFRS-kysymysten parissa.
 

Johdannaiset sijoituskohteena

Kattava kuvaus johdannaisten perusteista ja eri johdannaistyypeistä.
Päivän aikana tutustutaan johdannaismarkkinoiden ja johdannaisten taustalla olevien kohde-etuuksien ominaispiirteisiin. Seminaarissa pureudutaan eri johdannaisstrategioihin ja kuullaan niiden käytöstä salkunsuojauksessa ja riskienhallinnassa. Lisäksi perehdytään johdannaisten hinnoitteluun, kuullaan niihin liittyvistä riskeistä ja ”kreikkalaisten” tunnuslukujen laskennasta. Päivä on suunnattu finanssialan asiantuntijoille ja johtajille, jotka tarvitsevat työssään tietoa johdannaisista.
 

Kehittyvät markkinat, Afrikka

Perustietoutta Afrikan eri talousalueista.
Seminaarissa keskitytään Afrikan ja sen talousalueiden tilaan. Erityisesti tarkastellaan tämän kehittyvän markkinan infrastruktuuria ja kuullaan sijoittamismahdollisuuksista. Tilaisuudessa käsitellään finanssimarkkinoiden ominaispiirteitä. Päivä on suunnattu finanssialalla työskenteleville johtajille ja asiantuntijoille, jotka haluavat lisätä tietämystään Afrikan eri markkinoista.
 

Luotto-, korko-, ja valuuttajohdannaiset

Tutustu tarkemmin eri johdannaistyyppeihin.
Seminaari antaa kattavaa tietoa luotto-, korko- ja valuuttajohdannaisista. Jokaista johdannaistyyppiä tarkastellaan erikseen. Lisäksi käydään läpi tuotteiden hinnoittelua ja niiden ansaintalogiikkaa. Seminaari tarjoaa näkemyksiä johdannaismarkkinoiden tulevasta kehityksestä ja mahdollisuuksista. Päivä on suunnattu rahoitusalan johtajille ja asiantuntijoille, jotka haluavat syventää tietämystään näistä johdannaistyypeistä.
 

Maailmantalouden tunnuslukuja

Kattava paketti keskeisistä maailmantalouden tunnusluvuista.
Seminaarissa perehdytään makrotietoa kerääviin tahoihin ja niiden tuottamaan dataan. Erityisesti paneudutaan kerätyn tiedon merkitykseen. Miten poimia olennainen tieto laajan datan joukosta? Lisäksi pureudutaan talouden syklisyyteen ja eri indikaattorien merkitykseen eri aikoina. Seminaari on suunnattu rahoitusalan asiantuntijoille ja johtajille, jotka tarvitsevat työssään tietoa talousinformaation merkityksestä ja vaikutuksesta.
 

Operatiivisten riskien mallintaminen

Tilannekatsaus operatiivisten riskien tunnistamisprosesseihin.
Seminaari tarjoaa tilannekatsauksen operatiivisten riskien hallintaan sekä yrityksen että valvonnan näkökulmasta. Päivän aikana kuullaan käytännön kokemuksia siitä, miten erityyppiset yritykset ovat ratkaisseet operatiivisten riskien hallinnan vaatimukset mm. Basel II -ympäristössä. Lisäksi käsitellään riskien hallintaan liittyvän sisäisen ja ulkoisen raportoinnin vaatimuksia, järjestämistä ja kehittämistä. Seminaaripäivä tarjoaa tuoretta tietoa operatiivisten riskien hallinnasta vastaaville henkilöille rahoitus-, sijoitus- ja vakuutusalalla toimivissa yrityksissä.
 

Perheen verosuunnittelu

Perhe- ja perintöoikeutta verotuksen näkökulmasta.
Seminaarissa perehdytään perintö- ja lahjaverosuunnitteluun sekä kuolinpesän verotukseen. Lisäksi keskitytään perheen arvo-omaisuuden verosuunnitteluun ja kuullaan vastauksia eri asiakirjoihin liittyviin verotuskysymyksiin. Päivä on tarkoitettu finanssisektorilla toimiville asiantuntijoille, jotka tarvitsevat tietoa perhe- ja perintöoikeuteen liittyvästä verosuunnittelusta.

 

Sijoitustoiminnan verotus

Eri sijoitusmuotojen verokohtelu ja veroseuraamusten huomioonottaminen.
Päivän aikana käydään läpi osinkojen, sijoitusrahastojen voitto-osuuksien, henkivakuutusten ja luovutusvoittojen verotusta sekä vakuutussijoittamisen verokohtelua. Millaisia ovat verotuksen vaikutukset erilaisten sijoitusratkaisujen ja -päätösten yhteydessä? Päivä on tarkoitettu finanssisektorilla toimiville asiantuntijoille, jotka tarvitsevat perustietoa sijoitustoiminnan verotuksesta ja siihen liittyvistä erityiskysymyksistä.

 

Solvenssi II

Kurkistus Solvenssi II -vakavaraisuuskehikon etenemiseen.
Seminaarissa perehdytään Solvenssiin liittyvien lainsäädäntöhankkeiden ja viranomaissääntelyn sisältöön. Lisäksi käsitellään tuoreimpia QI5-testauksen tuloksia sekä pohditaan standardimallien ja omien mallien käytön eroja. Päivä on tarkoitettu kaikille, jotka tarvitsevat tuoretta tietoa Solvenssi II -kehikon etenemisestä.
 

Strukturoidut sijoitustuotteet

Keskeiset käsitteet ja tuotteet.
Seminaarissa perehdytään strukturoitujen sijoitustuotteiden perusperiaatteisiin ja rakennusosiin. Päivän aikana kuullaan tuotteisiin liittyvistä riskeistä sekä pääomasuojan ja tuoton välisestä suhteesta. Seminaari tarjoaa tietoa strukturoitujen sijoitustuotteiden markkinoista, ja lisäksi perehdytään tuotteiden hinnoitteluun ja arvostuskysymyksiin. Seminaari on suunnattu rahoitusalan asiantuntijoille ja henkilöille, jotka tarvitsevat työssään perustason tietämystä strukturoiduista sijoitustuotteista.
 

Vakuutusalan juridiikan perusteet

Marraskuussa 2010 voimaan tuleva vakuutussopimuslain uudistus
Seminaarissa tarkastellaan vakuutustoiminnan keskeistä lainsäädäntöä ja juridisia erityiskysymyksiä. Lisäksi perehdytään juridisten tietolähteiden etsimiseen, oikeudenkäynnin prosessiin ja päätösten täytäntöönpanoon. Seminaari on tarkoitettu henkilöille, jotka tarvitsevat työssään juridiikan ja juridisen ajattelun perustietoja tai toimivat yhteistyössä juristien kanssa.
 

Vakuutuslainsäädäntöpäivät

Auttaa ymmärtämään vakuutustoimintaa sääntelevän lainsäädännön kokonaisuutta.
Tietous vakuutuslainsäädännön sisällöstä sekä sääntelee että suojelee vakuutuksenantajaa ja -ottajaa. Seminaarissa perehdytään EU:n ja kansallisen lainsäädännön nykytilaan, vakuutusyhtiön vakavaraisuuteen ja toimintapääoman käsitteisiin. Seminaari soveltuu lakiasioiden kanssa toimivien lisäksi myös tilinpäätökseen ja tilintarkastukseen osallistuville henkilöille.
 

Venäjän finanssisektori

Läpileikkaus Venäjän finanssimarkkinoista.
Seminaari tarjoaa kattavan kuvan Venäjän rahoitus- ja sijoitusmarkkinoista. Päivän aikana saadaan katsaus Venäjän talouden tilasta. Seminaarissa valotetaan lainsäädäntöhankkeita, tulevaisuuden haasteita ja yhteistyömahdollisuuksia Venäjän markkinoilla. Tilaisuuden alustajat ovat sektorinsa ja Venäjän liiketoimintaympäristön johtavia asiantuntijoita. Seminaari on suunnattu finanssialan johtajille ja asiantuntijoille, jotka tarvitsevat työssään tuoretta tietoa Venäjän finanssimarkkinoiden haasteista ja tulevaisuudennäkymistä.
 

Takaisin asiantuntijaseminaarit -sivulle.

 
     
Etusivulle Vakuutusyhtiöiden keskusliitto