VAKUUTUSTUTKINNON TENTTIKYSYMYKSIÄ: TYÖELÄKEVAKUUTUS
VAKUUTUSTUTKINTO 155. suoritustilaisuus
TYÖELÄKEVAKUUTUKSEN KOE 10.5.2010
Arvostelu:
Kaikki kymmenen tehtävää arvostellaan pistemäärällä 0-4.
Lyhyet olennaiseen keskittyvät vastaukset lomakkeelle;
ei irtopaperille!
Vastaukseksi ei riitä pelkkä viittausmerkintä laki- tai
muuhun vastaavaan tekstin kohtaan.
Laskutoimitukset näkyviin laskutehtävissä.
Tehtävässä 10 pisteiden saaminen edellyttää, että yli
puolet osavastauksista on oikein.
TEHTÄVÄ 1:
Mitä tarkoitetaan elinaikakertoimella? (Työeläke
s. 110)
TEHTÄVÄ 2:
Kuinka itseoikaisun kautta voi saada muutoksen
työeläkepäätökseen? (Työeläke s. 150)
TEHTÄVÄ 3:
TyEL-eläkkeiden rahoitukseen liittyy eläkekustannusten
tasausjärjestelmä. Miten järjestelmä toimii?
(Työeläke s. 22)
TEHTÄVÄ 4:
Seinäjoella asuvan Mikko on sopinut työnantajansa
kanssa, että hän lähtee 18 kuukauden ajaksi perustamaan
työnantajalleen myyntikonttoria Singaporeen. Mikon
työsopimuksen ehdot säilyvät muutoin ennallaan, mutta
työnantaja maksaa Mikon asumiskustannukset ja ulkomaan
päivärahat. Palkka maksetaan suomalaiseen pankkiin.
Mikko kysyy sinulta karttuuko hänelle Suomesta
työeläkettä sopimuksen aikana. Annatko Mikolle
perustellun vastauksen? (Työeläke s. 215)
TEHTÄVÄ 5:
Antero on 39-vuotias metsäkoneenkuljettaja, jolla on
ollut jo pidemmän aikaa selkävaivoja. Työterveyslääkärin
lausunnon mukaan sairaus aiheuttaisi todennäköisen
työkyvyttömyyden uhan ja Anteron työeläkeyhtiö antoikin
Anteron hakemuksesta ennakkopäätöksen, jonka mukaan
Anterolla on oikeus työeläkekuntoutukseen. Anteron
aviopuoliso Tiina kysyy nyt sinulta neuvoa, mitä se
kuntoutus käytännössä voi olla. Annatko Tiinalle
yleisluonteisen vastauksen? (Työeläke s. 114)
TEHTÄVÄ 6:
Matti, Mikko ja Mikael ovat veljeksiä. He ovat perineet
isältään konepajayrityksen, joka on osakeyhtiö. Matti
omistaa 40 %:a osakkeista. Mikko ja Mikael omistavat
loput puoliksi eli 30 %/veljes. Kaikki ovat myös töissä
yrityksessä. Matti on toimitusjohtaja ja kaikki ovat
hallituksen jäseniä. Minkä työeläkelain piiriin heidät
vakuutetaan ja millä perusteella?
Matti olisi halukas ostamaan Mikaelin osakkeet, mutta
Mikael haluaa säilyttää itsellään osan eli hän jättäisi
itselleen 10 %:n osuuden koko osakemäärästä. Matti
omistaisi siis 60 %, Mikko 30 % ja Mikael 10 %.
Vaikuttavatko osakekaupat työeläkevakuuttamiseen? Jos
vaikuttavat, niin miten? (Työeläke s. 64-65)
TEHTÄVÄ 7:
Ville on kuollut 65-vuotiaana tammikuussa 2010. Hänellä
on ollut elämänsä aikana alla luetellut puolisot, lapset
ja puolisoiden lapset. Kerro jokaisen kohdalla, saako
hän perhe-eläkkeen Villen jälkeen vai ei ja millä
perusteella.
1) Raija, avioliitossa Villen kanssa v. 1965-1993,
liitto päättyi eroon, 60-vuotias Villen kuollessa
2) Tero, Raijan ja Villen avioliitosta syntynyt lapsi,
joka on 20-vuotias Villen kuollessa
3) Tiina, Raijan ja Villen avioliitosta syntynyt lapsi,
joka on 17-vuotias Villen kuollessa
4) Ella, avioliitossa Villen kanssa v. 1995-2000, liitto
päättyi eroon, 40-vuotias Villen kuollessa
5) Teemu, Ellan ja Villen yhteinen lapsi, joka on
9-vuotias Villen kuollessa
6) Tanja, avioliitossa Villen kanssa vuodesta 2009
alkaen Villen kuolemaan saakka, ei yhteisiä lapsia
Villen kanssa, 30-vuotias Villen kuollessa
7) Nikolai, Tanjan lapsi, asui yhdessä Villen ja Tanjan
kanssa, 10-vuotias Villen kuollessa
8) Liisa, Villen tunnustama lapsi, joka 5-vuotias Villen
kuollessa
(Työeläke s. 125-126)
TEHTÄVÄ 8:
Helge on syntynyt vuonna 1950 ja tehnyt jo pitkää
työuraa. Nyt hän kyllä haluasi jatkaa työssä mutta myös
saada lisää vapaa-aikaa. Hän pohtii onkohan hänellä
oikeus osa-aikaeläkkeeseen ja paljonkohan hän saisi
eläkettä.
Hän soittaa sinulle ja kysyy seuraavaa:
- Millä edellytyksillä hänellä on oikeus
osa-aikaeläkkeelle?
- Hänen kuukausiansionsa ovat olleet viimevuosina noin 3
400 e ja hän ajatteli, että hän jatkaisi työssä puolet
pienemmällä palkalla. Mikä hänen osa-aikaeläkkeensä
määrä olisi?
- kuinka pitkää hän voisi jatkaa osa-aikaeläkkeellä
työssä ennen kuin hän voisi siirtyä vanhuuseläkkeelle?
Kerro mitä sinä vastaisit Helgelle. (Työeläke s.
110-111)
TEHTÄVÄ 9:
Petri työskentelee kotimaisen ohjelmistoyrityksen
myyntijohtajana. Tarkastellessaan tuoretta
työeläkeotetta Petri huomaa ihmetyksekseen, että viime
vuoden ansiot ovat epäilyttävän pienet. Petri epäilee,
että työnantaja ei ole huomioinut kaikkia työsuhteeseen
liittyviä etuja ja maksettuja eriä. Petrille on maksettu
verovapaata päivärahaa ulkomaan työmatkojen osalta
yhteensä 5.000 euroa. Lisäksi Petri muistelee
vapaa-aikanaan osallistuneensa työnantajan kustantamille
yritysjohdon golfkursseille. Työnantajayhtiön viime
vuoden yhtiökokous päätti maksaa muun muassa Petrille
voittopalkkiona 10.000 euroa.
Petri kysyykin Sinulta, ovatko päivärahat, golfkurssit
ja voittopalkkio eläkkeeseen oikeuttavaa ansioita, jos
työnantajan olisi tullut ilmoittaa vuosi-ilmoituksella.
Mitä vastaat Petrille? Perustele vastauksesi lyhyesti.
(Työeläke s. 55-56)
TEHTÄVÄ 10:
Merkitse seuraaviin väittämiin ”oikein” tai ”väärin”
merkitsemällä rasti oikean vaihtoehdon kohdalle.
|
VÄITTÄMÄ |
OIKEIN |
VÄÄRIN |
|
Aiheettomasti maksettu työeläke voidaan periä
takaisin kuittaamalla vastaisista eläke-eristä
enintään yksi kuudesosa nettosummasta ilman
eläkkeensaajan suostumusta. |
s. 144 |
|
|
YEL-työtulolla ei ole ylärajaa. |
|
s. 69 |
|
Maatalousyrittäjän MYEL-maksuprosentti on
pienempi, jos työtulo alittaa määrätyn rajan. |
s. 82 |
|
|
Luottamustoimi esim. hallituksen jäsenyys on
aina vakuutettava TyEL:n mukaan. |
|
s. 45 |
|
Omaishoitajat, jotka ovat tehneet kunnan kanssa
sopimuksen omaishoidosta, eivät kuulu
kunnallisen eläkelain piiriin. |
|
s. 173 |
|
Työntekijällä on oikeus pyynnöstä saada
eläkelaitokselta sen hallussa olevat
eläkeoikeuttaan koskevat tiedot |
s. 153 |
|
|
Valtion eläkelain mukaan Valtiokonttorin
päätökseen haetaan muutosta valtion
eläkelautakunnalta. |
|
s. 203 |
|
Työeläkeyhtiö perii erikseen työntekijän
työeläkemaksun työntekijältä. |
|
s. 27 |
VAKUUTUSTUTKINTO 154. suoritustilaisuus
TYÖELÄKEVAKUUTUKSEN KOE 12.1.2010
Arvostelu:
Kaikki kymmenen tehtävää arvostellaan pistemäärällä 0-4.
Lyhyet olennaiseen keskittyvät vastaukset lomakkeelle;
ei irtopaperille!
Vastaukseksi ei riitä pelkkä viittausmerkintä laki- tai
muuhun vastaavaan tekstin kohtaan.
Laskutoimitukset näkyviin laskutehtävissä.
Tehtävässä 10 pisteiden saaminen edellyttää, että yli
puolet osavastauksista on oikein.
TEHTÄVÄ 1:
Mitä tarkoittaa vakuutusmaksujen takaisinlainaus (TyEL)?
(Työeläke s. 62)
TEHTÄVÄ 2:
Työeläkevarojen sijoittamista koskeva säännöstö rakentuu
sille tosiasialle, että Suomen työeläkejärjestelmään
kertyneet varat ovat eläkelaitoksissa vastuuvelan
katteena, toisin sanoen turvaamassa, että nämä selviävät
sitoumuksistaan.
Luettele työeläkevarojen sijoittamista ohjaavat viisi
perusperiaatetta? (Työeläke s. 35-36)
TEHTÄVÄ 3:
Helinä on vanhuuseläkkeellä olevan reipas 64-vuotias.
Nyt hänen vanha työnantaja on tarjonnut hänelle
keikkatyötä vanhalla työpaikalla. Helinä pohtii voiko
hän ottaa työn vastaan ja ottaa yhteyttä sinuun. Helinä
kysyy seuraavaa:
a. voiko hän ottaa työn vastaan ilman, onko jotain
ansiorajaa jonka alle ansiot täytyy jäädä?
b. karttuuko hänelle tästä työstä eläkettä?
c. jos tästä karttuu, koska hän saa sen maksuun ja
miten? (Työeläke s. 96)
TEHTÄVÄ 4:
Mitä tarkoitetaan koskemattomuusperiaatteella? (Työeläke
s. 19)
TEHTÄVÄ 5:
Eläkejärjestelmiä on luokiteltu kolmeen pilariin niiden
ominaisuuksien perusteella. Kerro millaisia
eläkejärjestelmiä eri pilareihin luetaan kuuluviksi?
(Työeläke s. 16)
TEHTÄVÄ 6:
Eläkkeen laskeminen EU- säännösten mukaan?
(Työeläke s. 213)
TEHTÄVÄ 7:
Työeläkeyhtiö A on lähettänyt asiakkaalleen Alavetelin
mattotehdas Oy:lle laskun, jolla se velkoo
työeläkevakuutusmaksusaatavaa, viivästyskorkoa ja
laiminlyöntikorotusta. Työeläkeyhtiön mukaan
vakuutusmaksu on maksuunpantu laiminlyöntikorotuksen
kera siksi, että Alavetelin mattotehdas Oy on
järjestänyt työntekijänsä eläketurvan myöhässä.
Toimitusjohtaja Antti Hakalan mukaan maksuunpano on
virheellinen, sillä TyEL-vakuutus otettiin heti, kun
muilta yrityksen perustamiseen liittyviltä tärkeämmiltä
kiireiltä vain ehdittiin.
Toimitusjohtaja Hakala kysyy sinulta, miten
maksuunpanoon voisi saada muutosta? Voiko korotetusta
vakuutusmaksusta eli laiminlyöntikorotuksesta valittaa
erikseen? (Työeläke s. 48, 51 ja 149)
TEHTÄVÄ 8:
Eero (s. 1947) suunnittelee siirtyvänsä
osa-aikaeläkkeelle 1.1.2010. Eeroa ei kiinnosta
vanhuuseläkkeelle jääminen vielä 63 vuoden iässä, sillä
hän kokee, että työkykykin on edelleen kaikin puolin
hyvä. Työnantajakin toivoo, että Eero jatkaisi ainakin
65-vuotiaaksi nykyisessä työssään. Toisaalta
golf-harrastuksen takia kolmipäiväinen työviikko etenkin
kesäaikaan voisi olla paras ratkaisu. Eero on kuullut,
että joistakin siirtymäsäännöksistä johtuu, että
osa-aikaeläkkeellä voisi hänen tapauksessaan olla vain
65 vuoden iän täyttämiseen saakka.
Eero kysyy nyt sinulta, voiko hän jatkaa
osa-aikaeläkkeellä 65-vuotiaaksi tai jopa pidempään?
Entä jos hän haluaakin jossakin vaiheessa siirtyä
vanhuuseläkkeelle, onko se mahdollista? (Työeläke
s. 111-112 ja 137)
TEHTÄVÄ 9:
Ville tekee toiminimellä remonttihommia eri
toimeksiantajille. Hänen vaimonsa Vilma on mukana
työmaalla siivoilemassa Villen jälkiä ja tekee myös
kirjanpitoa. Aviopuolisot ovat sopineet, ettei Vilma
nosta mitään palkkaa, vaan heillä on yhteinen
pankkitili, josta Vilma voi tarvittaessa nostaa
talousrahaa.
He ovat pohtineet myös, että muuttaisivat yhtiömuodoksi
osakeyhtiön ja omistaisivat osakkeet puoliksi ja
hallitukseen valittaisiin Villen ja Vilman lisäksi myös
Vilman äiti, joka on jo eläkkeellä.
Minkä eläkelain piiriin tällä hetkellä Ville pitää
vakuuttaa, entä Vilma? Jos he perustavat osakeyhtiön,
pitääkö vakuutuksia jotenkin muuttaa? Perustele
vastauksesi. (Työeläke s. 63 ja 64)
TEHTÄVÄ 10:
Merkitse seuraaviin väittämiin ”oikein” tai ”väärin”
merkitsemällä rasti oikean vaihtoehdon kohdalle.
|
VÄITTÄMÄ |
OIKEIN |
VÄÄRIN |
|
Eläkelaitoksen ei tarvitse
maksaa korotusta, jos eläkkeen maksaminen
viivästyy. |
|
s.
141 |
|
Merimiehet saavat paremman
eläkekarttuman, jos jäävät eläkkeelle
MEL-työsuhteesta. |
s.
170 |
|
|
Maatalousyrittäjä voi ottaa
MYEL-vakuutuksen mistä tahansa eläkeyhtiöstä.
|
|
s.
84 |
|
Työntekijän on pakko jäädä
eläkkeelle viimeistään 68-vuotiaana. |
|
s.
109 |
|
Kuntoutusraha ja kuntoutustuki
ovat samansuuruisia. |
|
s.
116 ja 120 |
|
Tilapäinen työnantaja maksaa
TyEL-maksun ja ilmoittaa vakuutusmaksun
perusteena olevat työnansiot
eläkevakuutusyhtiöön ansioiden maksamiskuukautta
seuraavan kuukauden 20. päivään mennessä. |
s.
61 |
|
|
Työkyvyttömyyseläke voidaan
maksaa työnantajalle, jos työnantaja on maksanut
samalta ajalta sairausajan palkkaa
työntekijälle. |
s. 142 |
|
|
Eläkkeen hakijan ikä ei vaikuta
mitenkään työkyvyttömyyseläkkeen myöntämiseen.
|
|
s.
118 |
VAKUUTUSTUTKINTO 153. suoritustilaisuus
TYÖELÄKEVAKUUTUKSEN KOE 2.9.2009
Arvostelu:
Kaikki kymmenen tehtävää arvostellaan pistemäärällä
0-4.
Lyhyet olennaiseen keskittyvät vastaukset
lomakkeelle; ei irtopaperille!
Vastaukseksi ei riitä pelkkä viittausmerkintä laki-
tai muuhun vastaavaan tekstin kohtaan.
Laskutoimitukset näkyviin laskutehtävissä.
Tehtävässä 10 pisteiden saaminen edellyttää, että yli
puolet osavastauksista on oikein.
Yleisiä ohjeita:
Lue kysymys tarkkaan ja vastaa siihen, mitä kysytään.
Varmista, että käsialasi on niin selvä, että kokeen
tarkastaja pystyy lukemaan vastauksesi.
TEHTÄVÄ 1:
Vakuuttamisen valvonta
Eläketurvakeskus ja eläkelaitokset valvovat TyEL:n
mukaista vakuuttamista.
Kerro miten valvonta käytännössä toteutetaan.
(Työeläke s. 51)
TEHTÄVÄ 2:
Miten järjestetään suomalaisen työnantajan lähettämän
työntekijän työeläketurva sopimuksettomissa maissa ja
millä edellytyksillä? (Työeläke s. 215)
TEHTÄVÄ 3:
Mitä tarkoitetaan kolmikantaisella
neuvottelujärjestelmällä? (Työeläke s. 42)
TEHTÄVÄ 4:
Missä tilanteessa eläkelaitoksen on maksettava
viivästyskorotusta? (Työeläke s. 141)
TEHTÄVÄ 5:
68 vuotta täyttänyt Antero on ollut työelämässä jo 52
vuotta ja kysyy sinulta neuvoa miten hänen tulisi
menetellä saadakseen eläkettä. Voitko sinä hoitaa asian
Anteron puolesta? Neuvotko Anteroa hänen ajankohtaisessa
asiassaan eli miten sen eläkkeen saa. (Työeläke s. 132)
TEHTÄVÄ 6:
Yrittäjä Reippaalle oli myönnetty pyynnöstään joustoa
alaspäin YEL-vakuutusmaksuista 1.1.2008 alkaneesta
yrittäjätoiminnasta. Reipas lähti kolmen viikon lomalle
Kanarialle syksyllä 2008. Hän ilmoitti
yrittäjätoimintansa päättyneen 10.11.2008
yrityskauppaan. YEL-toiminnan päättymisestä oli tehty
ilmoitus kaupparekisteriin sekä työnantaja- ja
alv-rekistereihin. Reipas täytti 63 vuotta 2.1.2009.
Eläkelaitos ilmoitti Reippaalle, että hänelle
myönnetty YEL-vakuutusmaksun jousto poistetaan, koska
hän ei enää täytä YEL-jouston saamiselle asetettuja
edellytyksiä.
Mikä tai mitkä ovat ne perusteet, joiden mukaan
eläkelaitos poisti Reippaalle myönnetyn jouston?
(Työeläke s. 72)
TEHTÄVÄ 7:
Työkaverit Jaakko, syntynyt joulukuussa 1949, ja
Ville, syntynyt tammikuussa 1950, ovat irtisanottuja
oltuaan yli 30 vuotta saman työnantajan palveluksessa.
Nyt he ottavat yhteyttä sinuun, ja kysyvät koska he
saavat eläkettä, kun työnantaja on sanonut, että
irtisanominen on hoidettu eläkeratkaisuilla. Kerro
Jaakolle ja Villelle koska he pääsevät eläkkeelle ja
millä perustein. (Työeläke sivut 122-123)
TEHTÄVÄ 8:
Kallen Keikka Ky on kommandiittiyhtiö, jossa Kalle on
vastuunalainen yhtiömies. Hänen vaimonsa Kaisa ja
tyttärensä Kirsti ovat yhtiössä äänettömiä yhtiömiehiä.
Kirsti asuu vielä kotona, käy koulua, eikä työskentele
Kallen Keikka Ky:ssä.
Vaimo Kaisa on työssä Kallen Keikka Ky:ssä. Firma ei
kuitenkaan maksa hänelle lainkaan palkkaa, vaan on
sovittu, että Kaisa ottaa osuutensa pääomatulona.
Ketkä kaikki vakuutetaan työeläkelakien piiriin ja
minkä lakien? Perustele vastauksesi. (Työeläke s. 64 ja
63)
TEHTÄVÄ 9:
Kerttu on 49-vuotias leski ja saanut työeläkelakien
mukaista perhe-eläkettä jo viiden vuoden ajan. Nyt hän
on tutustunut mukavaan 55-vuotiaaseen mieheen, joka on
vihjaillut avioliiton solmimisesta. Kerttu kysyy. miten
käy hänen perhe-eläkkeensä, jos hän nyt avioituu? Onko
iällä mitään merkitystä? Tuleeko hänelle
perhe-eläkeoikeus uuden puolison jälkeen? (Työeläke
sivut 140 ja 125)
TEHTÄVÄ 10:
Merkitse seuraaviin väittämiin ”oikein” tai ”väärin”
merkitsemällä rasti oikean vaihtoehdon kohdalle.
|
VÄITTÄMÄ |
OIKEIN |
VÄÄRIN |
|
Yrittäjän työtulo
YEL-vakuutuksessa on sama kuin hänen
ansiotulonsa verotuksessa. |
|
s. 69 |
|
Työeläkettä karttuu
työkyvyttömyyseläkkeen rinnalla tehtävästä
työstä samoilla prosenteilla kuin muustakin
ansiotyöstä. |
|
s. 97 |
|
Osa-aikaeläkettä ei
myönnetä, jos henkilö saa jo omaan
työskentelyyn perustuvaa eläkettä. |
s. 111 |
|
|
Vaikka kunnan palveluksessa
olevan henkilökohtainen eläkeikä on 64 v 2
kk, hän voi jäädä eläkkeelle jo 63 vuoden
iässä, mutta eläke on pienempi. |
s. 180 |
|
|
Suomen
europarlamentaarikkojen eläkkeestä säädetään
valtion eläkelaissa. |
|
s. 205 |
|
Luontoisedut otetaan
huomioon eläkkeen perusteena olevassa
ansiossa verohallituksen antaman päätöksen
suuruisina. |
s. 54 |
|
|
Maksuluokalla tarkoitetaan
TyEL-maksussa sitä, että maksun
työkyvyttömyysosaan vaikuttavat työnantajan
työkyvyttömyyseläketapausten eläkemeno. |
s. 59 |
|
|
Työkyvyttömyyseläkettä ei
koskaan voida lakkauttaa |
|
|
|