VTS VAKUUTUSTUTKINTO
Vakuutustutkinto on kattava perustutkinto, joka antaa yleiskuvan vakuutusalasta ja eri vakuutuslajeista. Tutkinto perehdyttää vakuuttamisen periaatteisiin, vakuutuslainsäädäntöön ja vakuutustoiminnan taloudelliseen merkitykseen, vakuutuspalvelujen markkinointiin sekä sosiaalivakuutuksen periaatteisiin ja muotoihin.
Kenelle?
Vakuutustutkinto on tarkoitettu peruskoulutukseen katsomatta kaikille vakuutusalalla uraansa aloittaville. Tutkinto antaa alalla jo pitempään toimineelle mahdollisuuden vankistaa alan perustietoja ja osoittaa ammatillinen pätevyys. Tutkinto soveltuu hyvin myös yritysten vakuutusasioita hoitaville henkilöille sekä niille alan ulkopuolisille, jotka haluavat perehtyä vakuutusalaan.
Joustavaa opiskelua
Vakuutustutkinto on mahdollista suorittaa joustavaan tahtiin. Tutkinto koostuu neljän yhteisen ja kuuden valinnaisen aineen suorituksesta eli kymmenestä tentistä. Suoritusjärjestys on vapaa ja yhdellä kertaa voi tenttiä useampia aineita.
Tutkinto näkyy palkassa
Vakuutusalan työehtosopimuksen mukaan tutkinnon suorittaneelle maksetaan VTS-lisää.
Tutkinnon suorittamisen aloittaminen
Tutkinnon suorittamisen voi aloittaa ilmoittautumalla tenttiin kirjallisesti. Ota yhteys oman yhtiösi koulutusvastaavaan tai Finanssi- ja vakuutuskoulutus FINVA:n tutkintokoordinaattoriin Birgitta Mölsään.
Tulosta ilmoittautumislomake
(PDF) tai tilaa lomake ja tutkintoesite
www-lomakkeellamme. Tenttiin tulijan on myös
hyvä tutustua ennakkoon
opiskeluohjeisiin (PDF).
Edullinen investointi
Tutkinnon kustannukset jakautuvat koko suoritusajalle, koska maksu peritään vain suorituskerroilta. Tutkintomaksu vahvistetaan vuosittain. Vuonna 2008 tutkintomaksut ovat seuraavat: tenttimaksu 85 euroa/ainesuoritus ja diplomi 30 euroa (hinnat ovat arvonlisäverottomia).
|