Vakuutus- ja rahoitusalan Kehity asiantuntijana
–koulutusohjelma on kehitetty tämän päivän
asiantuntijoille. Sen tarkoituksena on vastata
asiantuntijuuden muuttuviin haasteisiin ja tarjota
työkaluja niin toimivan työyhteisön rakentamiseen kuin
omien vahvuuksien löytämiseen. Kolme seminaaripäivää
muodostavat kokonaisuuden, joiden tavoitteena on tukea
osaamisen kehittämistä niin nykyisiin kuin tulevaisuuden
tarpeisiin.
Tulevaisuudessa asiantuntijuus nousee yhä tärkeämmäksi
työn muodoksi ja on itsessään arvokasta työtä, jossa
kannattaa kehittää itseään. Työn yksin suorittaminen jää
pois ja tiedon jakaminen toisille nousee tärkeäksi työtä
määrittäväksi tekijäksi.
Vakuutus- ja rahoitusalan Kehity asiantuntijana
-koulutusohjelma on tarkoitettu asiantuntijatehtävissä
työskenteleville. Sisällön suunnittelussa katse on ollut
koko ajan tätä päivää kauempana, miten vastataan
tulevaisuudessa esiin tuleviin haasteisiin. Finanssi- ja
vakuutusalan muuttuvassa maailmassa tarvitaan uudenlaisia
valmiuksia myydä ideoita eteenpäin, omatoimista vastuun
ottamista erilaisista projekteista ja toisten innostamista
parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi.
Koulutusohjelmassa käydään läpi asioita, jotka liittyvät
asiantuntijuuteen. Tiedon jakaminen muille ja muiden kanssa
tekeminen tulevat olemaan entistä tärkeämmässä roolissa.
Koulutusohjelman tarkoituksena on auttaa työn merkitsevyyden
löytämisessä ja lisätä arvostusta omaan työhön.
Kiinnostuitko? Ilmoittaudu koulutusohjelmaan, yhteen tai
useampaan päivään. Koulutusohjelma sisältää vuosittain kolme
itsenäistä seminaaripäivää: yksi päivä keväällä ja kaksi
päivää syksyllä. Seminaaripäivät ovat valinnaisia ja ne on
mahdollista suorittaa haluamassasi järjestyksessä.
Seminaaripäivät:
- Asiantuntijan vuorovaikutustaidot 11.2.2009
- Tulevaisuuden osaaminen 23.4.2009
- Työn kehittäminen, Vahvuudet asiantuntijana 4.12.2009

Tavoite
Koulutuspäivät on tarkoitettu niin yksilöiden kuin
yritysten tarpeisiin, miten pitää kilpailukykyä yllä
muuttuvassa maailmassa ja tarjota työntekijöille paras
mahdollinen työympäristö. Koulutusohjelma tarjoaa
asiantuntijoille valmiuksia itsensä kehittämiseen ja
antaa käytännön valmiuksia päivittäiseen työhön.
Seminaaripäivät tarjoavat lisäksi hyvän kontakti- ja
keskustelufoorumin.
Kenelle
Koulutusohjelma on tarkoitettu vakuutus- ja rahoitusalan
asiantuntijoille.
Hinta ja ilmoittautuminen
Jos
osallistut kaikkiin kolmeen päivään, on hinta 1200 euroa.
Seminaareihin voit Ilmoittautua
tästä,
sähköpostilla koulutus@finva.fi
tai puhelimella (09) 6804 0236.
Lisätietoja
Tilaa koulutusohjelman esite www-lomakkeellamme.
Lisätietoja koulutusohjelmasta antaa koulutusjohtaja
Kirsi Ivonen.
|