Etusivulle Etusivulle Etusivulle
Asiantuntijaseminaarit Tutkinnot ja koulutusohjelmat e-oppiminen Julkaisut Finva Yhteydenotto

Julkaisuluettelo | Tilauslomake | Tarjouspyyntö | Ideoita, palautetta? | Yhteystiedot

 

Seppo Ilvessalo - Raimo Voutilainen

NÄKÖKULMIA VAKUUTUSLIIKETOIMINNAN STRATEGISEEN JOHTAMISEEN


 

Seppo Ilvessalo

OTK Seppo Ilvessalo on toiminut kaikkiaan noin 20 vuoden ajan erilaisissa asiantuntija- ja johtotehtävissä suomalaisissa ja ulkomaisissa vakuutusyhtiöissä. Näistä mainittakoon mm. toiminta Suomi-yhtiön ulkomaantoimintojen johtajana ja ulkomaisten tytäryhtiöiden hallituksen puheenjohtajana, Suomen ensimmäisen pankkivakuutusyhtiön, nykyisen Nordea Henkivakuutus Suomen ensimmäisenä toimitusjohtajana, jonka johdolla yhtiö nousi muutamassa vuodessa markkinajohtajaksi, sekä myöhemmin Nordea Life & Pensions -liiketoimintayksikön johtajana ja Nordean kaikkien henkivakuutusyhtiöiden hallituksen puheenjohtajana. Edellä mainituissa tehtävissään hän on hankkinut laajan ja monipuolisen asiantuntemuksen henkivakuutuksesta liiketoimintana sekä laaja-alaisen kokemuksen vakuutusalan ylimmistä johtotehtävistä ja strategisesta johtamisesta kansainväliselläkin tasolla.
 

Raimo Voutilainen

Filosofian tohtori, SHV Raimo Voutilainen on toiminut vakuutusalalla vuodesta 1980. Hän on toiminut asiantuntija- ja johtotehtävissä mm. Ilmarisessa erikoistutkijana, Teollisuusvakuutuksen riskienhallintatytäryhtiön toimitusjohtajana, Suomen Yhdyspankissa apulaisjohtajana ja Consolidated Insurance Groupissa Suomen toimintojen ensimmäisenä toimitusjohtajana. Hän toimi myös osuuspankkien henkivakuutusyhtiö Aurumissa ensimmäisenä toimitusjohtajana, Aktiassa vakuutusliiketoiminnasta vastaavana johtajana ja Swedbankin henkivakuutusyhtiön Suomen tytäryhtiön toimitusjohtajana. Tällä hetkellä hän toimii johtajana Nordea Henkivakuutus Suomessa. Hän on osallistunut monesti uuden vakuutustoiminnan perustamiseen Suomeen ja ollut avainroolissa useiden pankkiomisteisten henkivakuutusyhtiöiden perustamisessa. Tohtori Voutilainen on ollut mukana vakuutusyhtiöiden ja pankkien välisissä liittoumissa sekä vakuutusyhtiön että pankin puolella. Hän väitteli tohtoriksi vuonna 2006 pankkien ja vakuutusyhtiöiden välisistä liittoumista.


 

Takaisin

     
Etusivulle Vakuutusyhtiöiden keskusliitto