FINANSSITOIMINNAN KÄSIKIRJA
ESIPUHE
Arvoisa lukija, tämä kirja on kirjoitettu sinulle, jotta saisit
yleiskäsityksen suomalaisesta finanssitoimialasta, asiakkaiden
tarpeista, maksuliikkeestä ja rahoituksesta. Jos suoritat
finanssialan tutkintoja, tämä on oppikirjasi.
Olemme kirjoittaneet oppikirjan, koska tiedämme, että
yleistajuisista koko finanssitoimialaa koskevista kirjoista on
Suomessa puute. Kirjoitustyön haaste on ollut itse
finanssitoimiala. Olemme lähteneet siitä, ettei ole olemassa
erillistä pankki- ja vakuutustoimialaa sekä näitä tukevia muita
toimintoja. On vain finanssitoimiala, jossa toiminnan luonne
vaihtelee yrityksestä toiseen riippuen toiminnan
painopistealueista.
Me kirjoittajat toivomme, että kirjaan tutustuessasi huomaat
millaisessa muutoksessa finanssitoimiala on. Finanssitoimintaa
voi kuvata aallokoksi. Tilanteet, asiakkaiden tarpeet ja
toimintaympäristö sekä rakenteet ovat jatkuvassa muutostilassa.
Finanssitoiminnan aallokko syntyy monista isoista ja pienistä
muutoksista, jotka vaikuttavat toisiinsa.
Silti tärkein mikä muuttuu, on asiakas. Finanssitoimialalla
olemme olemassa häntä varten. Kirjamme keskeinen sanoma onkin
seuraava: kuuntele ja ymmärrä paremmin yrityksesi asiakkaita!
Näin laajasta kokonaisuudesta kirjoitettaessa on pakko painottaa
joitain asioita ja sulkea pois toisia. Tässä kirjassa
käsitellään asiakkaiden käyttäytymisen perusteita,
finanssitoiminnan perusteita sekä maksuliikettä ja rahoitusta
laajasti. Finanssitoimialan osa-alueista arvopaperimarkkinat
tulevat kirjassa esiin muutamassa kohdassa, niistä ei ole
kirjassa kattavaa kuvausta.
Kirja on kirjoitettu pääosin vuoden 2008 aikana ja viimeistelty
tammi-maaliskuussa 2009. Sampo Alhonsuo ja Tuula Pellikka ovat
yhdessä kirjoittaneet finanssitoimialaa ja asiakkaiden tarpeita
käsittelevät kirjan I osan luvut. Tuula Pellikka on kirjoittanut
lainsäädäntöluvun. Anne Nisén on kirjoittanut maksuliikettä ja
rahoitusta käsittelevän kirjan II osan.
Tarja Ikonen Finanssivalvonnasta, Lea Mäntyniemi Finanssialan
Keskusliitosta, Irene Luukkonen Vakuutus- ja
rahoitusneuvonnasta, Riitta Heinälä Pohjola Vakuutuksesta ja
Ulla Kallio OP-Keskuksesta ovat kommentoineet kirjan
käsikirjoitusta. Olemme heille hyvin kiitollisia kommenteista.
Kaikki mahdolliset virheet ja väärinymmärrykset ovat meidän
kirjoittajien kontolla. Lopuksi haluamme kiittää Salla Närhistä,
Paula Hämäläistä ja Hannele Ikosta FINVAsta erittäin
asiantuntevasta toimitustyöstä ja suuresta tuesta kirjoitustyön
eri vaiheissa.
Maaliskuussa 2009
Sampo Alhonsuo
Anne Nisén
Tuula Pellikka
Takaisin
|