|
Suomen työeläkejärjestelmän asema
EU:ssa on viime aikoina ollut monella tavalla
ajankohtainen aihe. EU:n sisämarkkinoiden paine ja uuden
avoimen koordinaation menetelmän soveltaminen
eläkejärjestelmiin ovat nostaneet lukuisia kysymyksiä
siitä, mitä tämä merkitsee työeläke-järjestelmän nykyisen
hoitamistavan, työeläkeuudistuksen, rahoituksen
kestävyyden ja eläkejärjestelmän
uskottavuuden kannalta.
Kirja koostuu viidestä artikkelista,
joissa tarkastellaan monipuolisesti Suomen
työeläkejärjestelmää suhteessa Euroopan unioniin.
Artikkelit ovat varsin lähellä tieteellistä tutkimusta,
sillä neljä niistä liittyy Turun yliopiston ja Åbo
Akademin vuonna 2002 aloittamaan ns.
TOPSOS-jatkokoulutukseen sosiaalivakuutuksen
asiantuntijoille.
Artikkelikokoelma antaa erinomaiset perustiedot EU:n
sosiaalipolitiikan kehitysvaiheesta erityisesti Suomen
työeläkejärjestelmän kannalta. Samalla se on ajankohtainen
puheenvuoro EU:n polttavasta ongelmasta – väestön
vanhenemisesta ja sen vaikutuksesta jäsenmaiden
kehitykseen sekä kilpailukykyyn globalisoituvassa
maailmassa.
Matti
Karin artikkeli on yleiskuvaus EU:n sosiaalipolitiikan
alueista ja nykytilanteesta. Julia Kiuru esittelee artikkelissaan Suomen
työeläke-järjestelmän asemaa EU:n sisämarkkinoilla.
Reino Kontiokorven ja Seija Lehtosen
artikkeleissa käsitellään avoimen koordinaation menetelmän
soveltamista eläkepolitiikan osalta. Timo Hakala
pohtii artikkelissaan EU:n sosiaaliturvajärjestelmiä
erityisesti asumisperusteisen sosiaaliturvan kannalta.
Ilmestynyt toukokuussa 2004. |