 |
Riitta Korpiluoma – Anniina Alaluusua – Riitta Heinonen –
Samuli Kaarre – Jaana Kekäläinen – Keijo Kouvonen – Sonja
Lilius – Pasi Mustonen – Anne Perälehto-Virkkala –
Maijaliisa Takanen – Jaakko
Tuomikoski
TYÖELÄKE
Kirja antaa yksissä kansissa
monipuolisen ja kattavan kuvan koko suomalaisesta
työeläketurvasta. Kirjassa käsitellään perusteellisesti
eläketurvan järjestäminen sekä eläkkeiden ja
kuntoutusetuuksien määräytyminen niin yksityisillä kuin
julkisilla aloillakin. Myös kansainvälistä
sosiaaliturvaa ja työeläkejärjestelmän ja
kansaneläkejärjestelmän liittymäkohtia on selostettu,
jotta lukija saisi käsityksen kokonaiseläketurvan
muodostumisesta. Suomalaiselle työeläkejärjestelmälle
yhteiset asiat on koottu kirjan alkuun omaksi
osuudekseen, jossa lukija perehdytetään muun muassa
työeläkkeiden rahoitukseen, työeläkevarojen
sijoittamiseen ja työeläkelaitosten vakavaraisuuteen.
|
|
Kirjan sisältö on rakennettu tammikuussa
2007 voimassa olevien eläkelakien mukaan.
Työeläkelainsäädäntö muutettiin vuoden 2005
eläkeuudistuksessa perusteellisesti sisällöltään, ja
vuoden 2007 alusta tulee voimaan suuren eläkeuudistuksen
viimeinen vaihe. Tuolloin yhdistetään palkansaajia
koskevat työeläkelait kokonaan uudistetuksi työntekijän
eläkelaiksi (TyEL). Myös valtion eläkelaki, yrittäjän
eläkelaki ja maatalousyrittäjän eläkelaki uudistuvat
kokonaan vuoden 2007 alusta. Merimieseläkelakiin ja
kunnalliseen eläkelakiin tehdään muuttunutta
työeläkelainsäädäntöä vastaavat muutokset. Uudessa
työeläkekirjassa on painotettu vakuuttamiseen liittyviä
asioita, joihin vuoden 2007 muutokset erityisesti
vaikuttavat.
Kirja on tarkoitettu oppikirjaksi sekä alan
ammatilliseen koulutukseen että yliopistojen ja
ammattikorkeakoulujen käyttöön. Kirja palvelee hyvin
myös käsikirjana ja hakuteoksena niin alan
asiantuntijoita kuin alan ulkopuolisia tahoja, jotka
tarvitsevat tietoa työeläkelainsäädännöstä.
Ilmestynyt joulukuussa 2006.
|
|
Julkaisuvuosi:
2006
ISBN:
952-9770-95-2
Sivuja:
245 sivua
Hinta:
59 euroa
1.7.2010 lähtien arvonlisävero-
muutoksen johdosta.
Sisällysluettelo
Tekijät
|
|