Etusivulle Etusivulle Etusivulle
Asiantuntijaseminaarit Tutkinnot ja koulutusohjelmat e-oppiminen Julkaisut Finva Yhteydenotto

Julkaisuluettelo | Tilauslomake | Tarjouspyyntö | Ideoita, palautetta? | Yhteystiedot

   

Omaisuuden vakuuttaminen

Tuula Pellikka


OMAISUUDEN VAKUUTTAMINEN

Kirja antaa kattavan ja seikkaperäisen kokonaiskuvan omaisuuden vakuuttamisesta. Kirjassa käsitellään perusteellisesti vakuutuksen elinkaaren vaiheet ja omaisuusvahinkojen keskeiset tunnusmerkistöt.

Yleisten periaatteiden ja käytäntöjen lisäksi kirjassa esitellään vahinkovakuutusyhtiöiden tuotevalikoimassa olevia ”yleistuotteita”. Lukuisat esimerkit havainnollistavat sitä valtavan monimuotoista aluetta, jolla vahinkovakuuttajat toimivat.

 

Kirjan uudistamistyössä on otettu huomioon se kehitys, joka omaisuusvakuuttamisessa on käytännössä tapahtunut viime vuosina. Esimerkiksi yhä laajemmin käytössä olevat uudet myyntikanavat, kuten internet ja puhelinmyynti, ovat muokanneet sopimusten syntytapoja. Vakuutusyhtiöiden tuotteet ovat kaiken aikaa eriytyneet toisistaan, ja niiden vertailtavuus on vähentynyt. Kirjassa esitellyt yleisperiaatteet ja käytännöt antavat lukijalle niitä punaisia lankoja, joita seuraamalla hän voi löytää ratkaisun käytännön ongelmaansa.

 

Vakuutussopimuslain kymmenvuotisen voimassaolon aikana on saatu paljon hyviä tuomioistuin- ja lautakuntaratkaisuja, jotka viitoittavat käytäntöjen kehittämistä omaisuus- ja muussa vahinkovakuutuksessa. Näistä on koottu kirjaan runsas ja monipuolinen valikoima.

 

Tämä omaisuusvakuuttamisen perusteos on tarkoitettu oppikirjaksi sekä vakuutusalan ammatilliseen koulutukseen että ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen käyttöön. Käsikirjana teos palvelee erinomaisesti niin omaisuusvakuuttamisen asiantuntijoita kuin muita alan ammattilaisia. Hakuteoksena se hyödyttää jokaista, joka tarvitsee tietoa omaisuusvakuuttamisesta.

 

Ilmestynyt syyskuussa 2005.

Julkaisuvuosi:
2., uud. painos 2005

 

ISBN:
952-9770-87-1

 

Sivuja:
480

 

Sidosasu:
sid.

 

Hinta:
64,60 euroa

1.7.2010 lähtien arvonlisävero-
muutoksen johdosta.

 

Sisällysluettelo (PDF)

 

     
Etusivulle Vakuutusyhtiöiden keskusliitto