HISTORIA
Marraskuussa 1970 Keskusliiton yhteyteen perustettiin
Vakuutusalan koulutuskeskus, jolle nimitettiin oma johtokunta.
Aloitteen perustamisesta teki Suomen Vakuutusyhdistys. Seuraavan
vuoden kuluessa sai vakuutusalan yhteiskoulutuksen organisaatio
muotonsa; Vakuutustutkintotoiminnan ohjesääntö vahvistettiin ja
Koulutuskeskus ryhtyi hoitamaan Vakuutusyhdistyksen jo vuonna
1958 aloittamaa Vakuutustutkintoa.
Marraskuussa 1978 merkittiin kaupparekisteriin Vakuutusalan
Kustannus Oy, jonka toimialaksi ilmoitettiin
vakuutuskoulutuksessa tarvittavan kirjallisuuden ja
opetusaineiston kustantaminen. Vuoden 1979 alussa
Koulutuskeskuksen toiminta itsenäisenä tulosyksikkönä päättyi,
kun sen budjetti yhdistettiin Keskusliiton budjettiin ja sen
johtokunta lakkautettiin; Koulutuskeskuksesta tuli osa
Keskusliittoa.
Vuonna 1989 Keskusliiton koulutusosasto ja Vakuutusalan
Kustannus Oy yhdistettiin ja perustettiin nykyinen Suomen
vakuutusalan koulutus ja kustannus Oy.
Vuoden 1997 marraskuussa perustettiin Vakuutustiedon
Kehittämissäätiö, jonka tarkoituksena on tukea ja kehittää
vakuutusalan ammatillista tutkinto- ja täydennyskoulutusta sekä
suorittaa ja tukea vakuutusalaa koskevaa tutkimusta. Säätiö haki
Opetusministeriöltä ammatillisen oppilaitoksen ylläpitolupaa.
Lupa myönnettiin ja vuoden 1999 alusta Vakuutusalan
koulutuskeskus aloitti ammatillisena, Opetushallituksen
valvomana erikoisoppilaitoksena.
Toinen tärkeä osa Koulutuskeskuksen toiminnasta on myös
huolehtia vakuutusalan perusoppikirjojen tuottamisesta ja ajan
tasalla pitämisestä. Kirjat palvelevat paitsi tutkintojen myös
yhtiöiden sisäisen koulutuksen tarpeita, ja monet niistä ovat
myös tarpeellisia käsikirjoja ja hakuteoksia vakuutusalan
ammattilaisille.
|