Etusivulle Etusivulle Etusivulle
Asiantuntijaseminaarit Tutkinnot ja koulutusohjelmat e-oppiminen Julkaisut Finva Yhteydenotto

Yleistä FINVA:sta Historia  |  Toiminta-ajatus, visio ja arvot  |  Vakuutustiedon kehittämissäätiön apurahat  |  Arkisto

TOIMINTA-AJATUS JA VISIO

  Toiminta-ajatus Vakuutus- ja rahoitusalan henkilöstön asiantuntijuuden ja ammatillisen osaamisen kehittäminen
  Visio Johtava vakuutus- ja rahoitusalan kouluttaja ja kehittäjä

ARVOT

 
  Vaikuttavuus Toimimme pitkäjänteisesti asiakkaiden tarpeista lähtevän koulutuksen ja kehittämishankkeiden toteuttamiseksi. Seuraamme tuloksia ja keräämme aktiivisesti palautteita toiminnan kehittämistä varten. Organisaatiotasolla tavoitteenamme on finanssi- ja vakuutusalan osaamisen ja kilpailukyvyn kasvaminen. Yksilötasolla innostamme alan henkilöstöä jatkuvaan oppimiseen ja itsensä kehittämiseen sekä oppimisen soveltamiseen käytäntöön.
  Asiantuntijuus Kokoamme yhteen eri alueiden parhaat asiantuntijat ideoimaan ja luomaan alan ajanmukaista koulutusta. Asiantuntijamme edustavat sekä alan tutkimusta että käytännön soveltamista. FINVAn henkilöstöllä on vankka asiantuntemus koulutusprosessin ylläpitämisessä ja kehittämisessä.
  Luotettavuus Pidämme lupauksemme ja toimimme sovittujen periaatteiden mukaisesti. Toimivat prosessit tekevät yhteistyön helpoksi.
  Kumppanuus Koulutuksen suunnittelussa ja toteuttamisessa etsimme aktiivisesti molempia osapuolia hyödyttäviä ratkaisua. FINVAn toiminnan lähtökohtana on asiakkaiden ja heidän toimintansa tunteminen ja kehittäminen.
  Innovatiivisuus Suhtaudumme ennakkoluulottomasti ja avoimesti toimintaan kohdistuviin muutospaineisiin. Etsimme aktiivisesti uudenlaisia ratkaisumalleja, mutta arvostamme myös olemassa olevia toimivia prosesseja. Haluamme ylläpitää hyvää ja positiivista työilmapiiriä, joka edistää innovatiivisuutta.
     
Etusivulle Vakuutusyhtiöiden keskusliitto